Kotimainen Euteller Haastaa Isompia Toimijoita

0
45

Luotettavan maksun tekeminen verkossa on nykyään erittäin nopeaa ja turvallista, sillä suuria ulkomaisia jättejä on nyt tullut haastamaan kotimainen Euteller. Tämän maksutavan avulla pääset nauttimaan uusista teknologisista innovaatioista sekä erittäin nopeista siirroista.

Olet varmasti joskus kuullut sellaisista toimijoista kuten Trustly, Zimpler tai Klarna. Nämä kaikki ovat erittäin suosittuja Suomessa, mutta niissä on yksi iso ongelma. Omistukset ja kehitys on tapahtunut rakkaan naapurimme puolella, eli Ruotsissa.

Luonnollisesti jokainen meistä haluaa aina tukea oman kylän poikia. Siksi valitsemalla Eutellerin maksutavaksi netissä autat kotimaista osaamista sekä tuet maksutapaa ja sen kehittäjiä.

Missä Eutelleriä voi käyttää

Yhä useampi sivusto verkossa on alkanut käyttää Eutelleriä maksujen saamiseen. Suosio alkaakin varmasti jo näkyä myös yhtiön päässä, sillä vuosien aikana tämän maksutavan läpi on kulkenut peräti 15 000 000 maksua.

Jokainen Suomessa asuva henkilö on siis teoriassa maksanut elämänsä aikana peräti kolme kertaa tällä maksutavalla, mikäli maksut olisi hajautettu kaikkien maamme asukkaiden kesken.

Suurin yksittäinen alue, jolla Euteller toimii nykyään ovat kolikkopelit. Yhä useampi pelaaja onkin huomannut sen, että valitsemalla Euteller casino sivuston pääsee pelaaja nauttimaan erittäin nopeista siirroista ja maksuista.

Euteller onkin onnistunut niittämään mainetta ja kunniaa kolikkopelien parissa, sillä parhaimmillaan kotiutukset käsitellään 7 sekunnissa. Juuri nyt lähimmäksi pääsevä kilpailija kykenee ‘’vain’’ 5-minuutin kotiutuksiin, joten siihen nähden Euteller on kiistaton ykkönen maksujen nopeudessa.

Kolikkopelien lisäksi voit käyttää Euteller maksamiseen myös muualla verkossa. Esimerkiksi useat verkkokaupat hyväksyvät tämän maksun. Onkin oikein mukavaa huomata se, että yhä useammalla sivustoilla voi maksaa Eutellerin avulla.

Minkä pankkien kautta Euteller toimii

Jos mietit sitä, että toimiiko Euteller varmasti juuri sinun pankkisi kanssa, niin ei hätää. Juuri nyt Euteller toimii loistavasti kaikkien kotimaisten pankkien kanssa. Ei siis haittaa, vaikka sinulla olisi tili pienemmässäkin pankissa, sillä Euteller toimii näppärästi pankista riippumatta.

Alta voit vielä nopeasti katsoa listan kaikkien pankkien nimistä, joita Euteller maksut tukevat juuri nyt:

  • Danske Bank
  • Osuuspankki (OP)
  • POP Pankki
  • Säästöpankki
  • Ålandsbanken
  • Nordea
  • Aktia
  • OmaSP
  • S-Pankki
  • Handelsbanken

Myöskään maksujen turvallisuudesta ei tarvitse maksujen maksajan tai niiden vastaanottajan olla huolissaan, sillä kaikkia Eutellerin kautta kulkeneita maksuja valvoo finanssivalvonta.

Voit myös käyttää Eutellerin tarjoamia maksuja Siirto-palvelun kautta. Kyseessä on uusi helpompi tapa, jonka avulla voit siirtää pienempiä summia esimerkiksi ystäville ravintolassa.

Jos haluat tutustua palveluun sekä sen taustoihin tarkemmin, voit löytää yhtiön kotisivut kätevästi Euteller.com osoitteesta.

LEAVE A REPLY

Please enter your comment!
Please enter your name here