Striimaus on Nykyaikaa – Netflixistä Youtubeen

0
1088

Striimaus on etenkin nyt pandemian aikana muodostunut sellaiseksi käsitteeksi, jonka varmasti jokainen on jossain välissä kuullut. Sanana striimaus tulee englanninkielisestä sanasta streaming, joka kuvastaa hyvin jatkuvaa suoratoiston virtaa.

Terminä itsessään striimaus tarkoittaa tiedon siirtoa ja sen käyttöä yhtäaikaisesti niin, että tiedon käyttö aloitetaan ennen kuin tieto on kokonaisuudessaan siirretty sen vastaanottajalle. Arkikielessä striimaus on yleistynyt viittaamaan suoratoistona lähetettävään viihteeseen.

Striimaaminen voidaan jakaa kahteen kategoriaan: suoratoistopalveluiden striimeihin tai reaaliaikaiseen, koko kansan käytössä olevaan suoratoistoon.

Suoratoistopalvelut viihteen ytimessä

Tänä päivänä erilaiset suoratoistopalvelut ovat yleistyneet kohisten. Käytännössä markkinoilla on niin maksullisia kuin maksuttomiakin viihteen palveluita niin videolle, audiolle kuin peleillekin.

Ehkä tunnetuin näistä palveluista on yhdysvaltalainen Netflix, jonka katsotaan aloittaneen viihdeteollisuuteen liittyvän kuukausimaksullisen palvelun. Yritys on aloittanut toimintansa jo vuonna 1997, jolloin Netflix keskittyi toimimaan DVD-elokuvien ja -sarjojen postimyynnistä.

Suomeen Netflix saapui vuonna 2012, jolloin se joutui kohun hampaisiin käytettyään luvattomasti tarjontansa tekstityksissä DivX Finland -yhteisön voimin tuottamia tekstityksiä. Suomen Netflixillä on myös hieman kyseenalainen kunnia olla kaikista palveluista hinta-laatusuhteeltaan yksi maailman heikoimmista.

Toinen suosittu suoratoistopalvelu Suomessakin on Spotify, joka on musiikin suoratoistopalvelu eri alustoilla. Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 2008, ja sen vanhimmat käyttäjät todennäköisesti muistavat sen ikonisen ”This is Johnatan from Spotify” -lausahduksen.

Toisin kuin Netflix, Spotify on käytettävissä myös ilmaiseksi tai tuttuun tapaan kuukausimaksulla. Palvelusta maksavilla käyttäjillä ei ole mainoksia, ja he saavat nauttia artistien uusista julkaisuista muita käyttäjiä etukäteen.

Koko kansan striimauspalvelut

Youtube on Googlen omistama suoratoistopalvelu, jonne kuka tahansa voi lisätä omia videoitaan, katsoa ja kommentoida toisten käyttäjien videoita. Se on onnistunut kasvattamaan suosiotaan niin suureksi, että se on Internetin suosituin suoratoistopalvelu.

Youtube on täysin ilmainen käyttää, mutta vuonna 2014 se lanseerasi maksullisen Music Key -osionsa. Maksullisen palvelun ideana oli tarjota mainosvapaata musiikin ja videoiden toistoa asiakkaille. Vuonna 2018 se uudisti maksullisen palvelunsa siten, että Youtube Music suunniteltiin etenkin musiikin suoratoistoa varten ja Youtube Premium videosisällölle.

Toisin kuin muut edellä mainitut palvelut, Youtube soveltuu myös suoratoistona lähetettävään reaaliaikaiseen live-lähetykseen. Kuka tahansa Youtube-tilin omistava voi halutessaan lähettää suurelle yleisölle striimiä aiheesta kuin aiheesta. Halutessaan käyttäjä voi myös valita, näkyykö striimi koko maailmalle vain rajatulle yleisölle.

Tässä reaaliaikaisessa striimauksessa Youtuben suurin haastaja on Twitch, joka on keskittynyt palveluna etenkin videopelaamisen suoratoistamiseen.

Videopelit eivät suinkaan ole ainoita asioita, mihin Twitch on soveltuva, sillä tänä päivänä sen sisältö koostuu niin ruoanlaitosta, keskusteluohjelmista, nettikasinoiden pelejä striimaavista pelaajista, sekä e-sportsista.

Yksi suuri ryhmä tällä alustalla ovat nettikasinopelien striimaajat, jotka esittelevät niin rahapelialan uusimpia pelejä. Siksi monet uudet nettikasinot suosivat tällaisia striimaajia etenkin mainostusalustana. Tämä pätee myös videopeleihin ja etenkin indie-kehittäjiin, joille Twitchistä on muodostunut yksi suurimmista alustoista mainostukselle.

Twitch on Amazonin omistava striimauspalvelu, jonka kasvulle ei tunnu olevan loppua. Se onkin tällä hetkellä yksi suurimmista reaaliaikaisista suoratoistopalveluista netissä. Alustana Twitch on siitä erikoinen, että sisältöä ei tuota ainoastaan vain tavalliset striimaajat, vaan myös suuret yhtiöt ja yritykset etenkin tapahtumista, peliyhtiöiden julkistuksista ja omista tapahtumista.

Haluan striimaajaksi! Mitä minun tulee tehdä?

Striimaaminen on tänä päivänä niin suosittua, että yhä useampi meistä haluaa ryhtyä. Käytännössä striimaus on todella yksinkertaista Twitchin ja Youtuben kaltaisissa palveluissa, mutta avasipa Spotify myös ovensa erilaisille käyttäjiensä julkaisemille podcasteille.

Etenkin koronavuoden aikana yhä useampi tavallinen ihminen on hakeutunut striimaamisen äärelle, kun välimatkat ja liikkumisrajoitukset ovat estäneet monille perhejuhliin ja -tapahtumiin osallistumisen. Esimerkiksi Helsingin piispa kehotti seurakuntia striimaaman hautajaiset.

Käytännössä reaaliaikaiseen striimaamisen vaaditaan ainoastaan audiota ja videota nauhoittava ja toistava väline. Tähän soveltuu älypuhelin, jossa on mahdollisimman hyvä internet-yhteys.

Yksityisille striimeille paras paikka on ehdottomasti Youtube, jossa pystyt rajaamaan striimisi näkyvyyttä esimerkiksi linkin taakse. Twitch sen sijaan on paras striimausalusta pelistriimeille ja keskusteluohjelmille, mutta siellä on myös enemmän kilpailua verrattuna Youtuben palveluun.

Pidä nämä mielessäsi, mikäli aiot striimaajaksi:

  • Valitse palvelu huolella striimauksesi tyypin mukaan
  • Pidä huolta nopeasta ja vakaasta internet-yhteydestä niin työpöytä- kuin mobiililaitteella
  • Jos et halua koko maailman näkevän striimiäsi, rajaa näkyvyyttä hallintatyökaluin
  • Valmistaudu vastaanottamaan myös negatiivisia kommentteja

Striimaus on hauska harrastus, olitpa sitten itse viihteen kuluttaja maksullisessa palvelussa tai reaaliaikaisessa suoratoistopalvelussa. Striimaamisen suosio ei ole todellakaan hiipumassa, tästä kenties kiitos korona-ajalle.

LEAVE A REPLY

Please enter your comment!
Please enter your name here