Näissä Paikoissa Kannattaa Vierailla – Suomen 10 Parasta Kesäkohdetta

0
313

Suomi on pullollaan toinen toistaan hienompia kohteita missä vierailla, joten välillä onkin vaikea valita näiden monien hyvien vaihtoehtojen joukosta. Varsinkin kesällä Suomi puhkeaa kukkaan ja on jos jonkinmoista vierailun arvoista kaupunkia, luonnonpuistoa, saarta tai vaikkapa museota.

Kokosimmekin tähän meidän mielestänne 10 hyvää paikkaa vierailla kesän aikana, nämä eivät välttämättä ole 10 parasta, mutta aivan varmasti vierailun arvoisia ja niissä näet ja koet unohtumattomia asioita ja vietät parasta kesäaikaa.

Saariston rengastie

Saariston rengastie on todella erinomainen kohde matkailijoille, jotka haluavat tutustua Turun saaristoon ilman, että tarvitsee omaa venettä omistaa. Noin 250 kilometrin pituinen reitti etenee saarelta toiselle siltoja pitkin tai lossien ja lauttojen kyydissä mukavasti matkustaen. Reitin varrelta löytyy myös runsaasti nähtävyyksiä, ulkoilumahdollisuuksia sekä tietysti majoitusta ja ravintoloita.

Hanko

Merellinen Hanko on todellinen kesäkaupunkien helmi. Eikä se suotta ole tätä titteliä itselleen ansainnut. Suomen eteläisimmällä kaupungilla Hangolla on lähes legendaarinen maine kesäkaupunkina. Hangosta löytyy peräti 30 kilometriä hiekkarantaa sekä monipuolista luontoa. Hanko on tunnetusti erityisesti veneilijöiden suosiossa. Satamasta lähtee kesäisin risteilyjä, jotka mahdollistavat läheisiin saariin tutustumisen. Älä ainakaan jätä väliin ainakaan Bengtskärin saarta, jolla sijaitsee Pohjoismaiden korkein majakka. Tuo majakka on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Karhunkierros

Karhunkierros on vuodesta toiseen pitänyt pintansa Suomen suosituimpana retkeilyalueena. Tämä suosittu vaellusreitti esittelee Koillismaan luontoa parhaimmillaan. Oulangan kansallispuiston parhaat palat osuvat juuri 80 kilometrin mittaisen Karhunkierroksen varrelle. Vaeltaessa on mukava välillä pitää pieni tauko ja ottaa itselleen vaikka pieni pelihetki. Parhaiten tämä onnistuukin pelaamalla vaikkapa nettikasinoilla. Mikäs sen parempaa kuin valita vielä kasino jolla pääosassa ovat kasinobonukset, näin saat peleistä eniten irti pienen pelihetken ajalla. Jos kuitenkin usean päivän mittainen vaellus tuntuu liian pitkältä, voi sen sijaan suunnata 12 kilometrin pituiselle Pienelle Karhunkierrokselle. Tämä reitti sopii loistavasti päiväretkeksi ja tämänkin reitin varrelta löytyy rutkasti nähtävää ja koettavaa, muun muassa hienoja riippusiltoja.

Porvoo

Porvoon tunnelmalliset pikku kadut ja vanhat rakennukset houkuttelevat runsaasti matkailijoita läheltä ja kaukaa kaupunkiin. Etelä-Suomessa sijaitseva Porvoo onkin todellinen kesäkaupunkien klassikko kaupunki. Kaunis vanhakaupunki, upea jokiranta sekä kaupungin yleinen tunnelma houkuttelevat paljon kävijöitä varsinkin kesäisin. Tasokkaat ravintolat sekä pienet putiikit ovat erityisesti matkailijoiden suosiossa ja niihin kannattaa ehdottomasti poiketa.

Kolin kansallispuisto

Joensuun pohjoispuolella sijaitseva Koli on alueen tunnetuimpia luontokohteita ja sieltä avautuvatkin upeat maisemat Pieliselle. Kansallispuistossa onkin useita todella hienoja maisemapaikkoja ja merkittyjä reittejä löytyy myös noin 80km verran. Suosittuja kohteita ovat Paha-Koli sekä Ukko-Koli. Kolilta löytyy myös kylpylä, jonne voi suunnata nauttimaan ulkoilun lisäksi.

Turku

Ehdottomasti myös yksi ihana kesäkaupunki on Turku. Kesäillat ovat varsinkin Turussa vertaansa vailla, Aurajoen rannassa Turku on turkumaisimmillaan, jossa ihmiset tykkäävätkin viettää kesäiltaisin aikaa. Turussa ollessa kannattaa myös ehdottomasti käydä vierailemassa Turun ikonisimmassa nähtävyydessä, nimittäin Turun Linnassa.

Repoveden kansallispuisto

Kouvolan Repoveden jylhät kalliot ja mäet sekä järvet ja lammet lepuuttavat mieltä, mutta tarjoavat myös haastetta koko kropalle. Patikointi, kiipeily ja melonta tarjoavat tekemistä aktiiviselle harrastajalle. Repovedeltä löytyy eri pituisia kierroksia 5-kilometrisestä Ketunlenkistä 26km pitkään  Kaakkurin kierrokseen. Kansallispuisto onkin monipuolisuutensa ansiosta erityisen sopiva luontokohde perheille.

Yyterin hiekkadyynit

Porissa sijaitsevat Yyterin hiekkadyynit ovat ainutlaatuinen luontokohde Suomessa. Kuuden kilometrin mittaisen hiekkarannan yhteydessä poukkoilevat hiekkadyynit tekevät rantakohteesta erityisen, ja alueella on runsaasti puuhaa rantalentopallosta retkeilyyn. Yyterin hiekkadyynit ovat keränneet myös kansainvälistä arvostusta.

Helsinki

Suomen pääkaupunki Helsinki ei varmastikaan ole se salattu helmi, mutta sen lukuisat mahdollisuudet tekemisen ja näkemisen suhteen tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Helsingistä ei siis tekeminen ainakaan lopu kesken. Kesäinen Helsinki tarjoaa tekemistä kesän jokaiselle päivälle. Kaupunkielämän lisäksi Helsinki pitää sisällään lukuisia vierailun arvoisia saaria ja luontokohteita, kuten Suomenlinna, Seurasaari, Vallisaari sekä Pihlajasaari.

Hailuoto

Oulun edustalta löytyvä Hailuodon saari on parhaimmillaan juurikin kesällä, Marjaniemen pitkä hiekkaranta, hieno majakka sekä tunnelmalliset kalastajamökit alleviivaavat Suomalaisten saarten kesätunnelmaa. Saarelle pääsee kätevästi ilmaisella lautalla Oulunsalon satamasta parhaimmillaan puolen tunnin välein. Rannan lisäksi Hailuodossa on mainiot patikointimahdollisuudet, runsaasti vuokramökkejä sekä kaikki tarvittavat palvelut.

LEAVE A REPLY

Please enter your comment!
Please enter your name here