Etenkin pitkän pandemiajakson jälkeen suunnittelevat lukemattomat suomalaiset matkoja maamme rajojen ulkopuolelle, ja moni haaveilee jopa pysyvästä ulkomaille muutosta. Tyypillisesti muuttaja on nuori ja perheetön, mutta tähänkin löytyy toki poikkeuksia. Muuton syynä voi olla vaikkapa seikkailunhalu, lämpimämmän ilmaston kaipuu tai halu päästä niin sanotusta oravanpyörästä.
Minne nämä kotimaastamme karkaavat sitten menevät? Mitä he tekevät? Entä mitä ulkomaille muuttoa suunnittelevan kannattaisi ottaa huomioon?
Eurooppalaiset suosikkikohteet maastamuuttajalle
Ulkosuomalaisia eli muualla kuin kotimaassamme asuvia Suomen kansalaisia löytyy lähes kaikkialta maailmassa. On heitä, jotka matkustavat kaukomaille sekä heitä, jotka jäävät lähelle kotia naapurimaihimme.
Muutamat alueet Euroopassa ovat kuitenkin erityisen suosittuja ulkosuomalaisten keskuudessa, johtuen muun muassa niiden hyvistä työllistymismahdollisuuksista ja suhteellisen helpoiksi koetuista muuttojärjestelyistä.
Ruotsin Tukholma on ehdottomasti suosituimpien joukossa, ja siellä asuukin Ruotsin tilastokeskuksen mukaan noin 46 000 suomalaista. Maasta löytyy suomalaisia jo useamman sukupolven takaa, ja muutto naapurimaahamme tapahtuukin yleisimmin joko perhe- tai työperäisistä syistä.
Toinen suuri suomalaisyhteisö löytyy Espanjan Aurinkorannikolta, missä Malagan seudulla asustaa vakituisesti 20 000–30 000 suomalaista, kesäisin vielä tätäkin enemmän. Esimerkiksi Fuengirolan kaupungissa löytyy kattavasti palveluja suomen kielellä aina kampaajasta ruokakauppaan, ja onpa tarjolla jopa suomalainen koulukin.
Kaupungissa toimii useita suuria contact center -yrityksiä, jotka tarjoavat asiakaspalvelun ja myynnin töitä sadoille maanmiehillemme, ja töitä on suhteellisen helppo löytää. Tämä yhdistettynä aurinkoiseen ilmastoon ja leppoisaan elämänmenoon on saanut monet jäämään pysyvästi seudulle.
Muita ulkosuomalaisten suosimia kaupunkeja ovat esimerkiksi Göteborg, Tallinna, Lontoo, Bryssel ja München. Lisäksi suomalaisiin on helppo törmätä myös Maltalla, jossa muuttajien määrä ei ole valtaisa, mutta suhteutettuna saareen vähäiseen väkilukuun suuri. Tällä aurinkoisella saarella peliala on suurin työllistäjä, ja moni uusi kasino avaa fyysisen toimipisteensä juuri Maltalle.
Mitä mahdollisuuksia ulkosuomalaiselle on tarjolla?
Suurimmalla osalla maasta muuttavilla on työpaikka jo valmiiksi sovittuna ennen uuteen kotimaahan saapumista. Työpaikkailmoituksia voi selata lähes kaikista suurista työnhakukanavista, mutta kuten muutenkin työelämässä, usein aktiivisuus ja oma-aloitteisuus palkitaan.
Mikäli haaveilet töihin lähdöstä ulkomaille, kannattaakin selvittää, millaisia mahdollisuuksia juuri oma alasi tarjoaa, ja lähestyä rohkeasti yrityksiä myös itse.
Ulkomaille on mahdollista lähteä myös opiskelemaan tai suorittamaan osia Suomessa käytävistä opinnoista. Tällaisessa tilanteessa on tietysti ensisijaisen tärkeää varmistaa oma toimeentulo vieraassa maassa ennen seikkailuun säntäämistä.
Joissain tapauksissa Kelan maksamaa opintotukea on mahdollista nostaa myös ulkomailla. Muita rahoituskeinoja voivat olla esimerkiksi stipendit, omat säästöt tai osa-aikainen työskentely.
Myös erilaiset työskentely- ja vapaehtoisohjelmat voivat olla hyvä tapa lähteä nauttimaan uudesta kokemuksesta ulkomaille. Niissä osa järjestelyistä limittyy järjestön harteille, ja saat apua käytännön asioiden hoitamiseen.
Palkkauskysymykset ja kustannukset voivat vaihdella, mutta nimensä mukaisesti yleensä vapaaehtoistyössä ei makseta varsinaista palkkaa, vaan vaikkapa kustannetaan asuminen ja ruokailu.
Mitä ottaa huomioon ennen päätöstä muutosta?
Oletko sinä yksi heistä, joiden mielessä muutto kutkuttelee? Se voi olla mieltä avartava ja ehdottomasti kokemuksia kasvattava päätös, mutta sinun on kuitenkin hyvä punnita valintoja kunnolla ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Ensinnäkin on hyvä tiedostaa se, että asiat eivät suju aina helposti, ja koti-ikävä voi yllättää kovanakin, kun vieras kieli, kulttuuri ja ympäristö eivät ainakaan auta tilannetta.
On muistettava varmistaa, että kaikki matkaan lähtijät saavat oleskeluluvan ja pääsevät sosiaaliturvan piiriin uudessa kotimaassa, sekä lukuisia muita yksityiskohtia aina asunnon hankkimisesta ajokortin uusimiseen. Kun olet varma päätöksestäsi, älä kuitenkaan säikähdä edessä olevaa – nämä ovat vain järjestelykysymyksiä, joiden jälkeen edessä voi olla upea seikkailu!