Hammashoitopelko on luonteltaan toisenlainen kuin ne ongelmat, joita hammaslääkäri on tottunut hoitamaan. Siksipä käsitykseni mukaan on luontevaa lähestyä sitä toisenlaisesta näkökulmasta kuin jotain tyypillisesti lääketieteellistä ongelmaa. Lääketiede tarjoaa meille kuitenkin erinomaisia apuvälineitä pelkäävään potilaan hoitoon (esim. pintapuudutteet, hellä puudutustekniikka, sedaatio, ilokaasu jne.).
Näihin apuvälineisiin en kuitenkaan aio paneutua tällä kertaa. Sen sijaan puhun hoitohenkilökunnan ja potilaan välisestä onnistuneesta vuorovaikutussuhteesta. Tämän ytimenä pidän terapeuttista asennoitumista.
Terapeuttinen asenne – kolme koota
Kunnioittamisella käsitän tällaista yleistä arvostavaa asennetta toista ihmistä kohtaan. Ratkaisukeskeisyydessä (joka sisältää oman lähestymistapani viitekehyksen) puhutaan nk. arvostavasta silmästä.
Ihmisten kanssa vaihtamamme viestit eivät ole yksinomaan sanallisia ja tarkoituksellisia. Viestinnän rinnalla kulkee samanaikaisesti nk. intuitiivinen tahaton viestintä, joka painottuu sanattomaan viestintään. Se muodostuu äänensävyistä, ilmeistä ja liikkeistä. Jos sanaton viestintä on ristiriidassa sanallisen viestinnän kanssa, on ihmisellä suurempi taipumus uskoa tätä tahatonta viestintää.
Taitava kommunikoija kykenee vastaanottamaan tarkasti myös näitä tahattomia sanattomia viestejä. Oman näkemykseni mukaan ”arvostava silmä” sijaitsee intuitiivisen viestinnän puolella. Jos ei kunnioita toisen arvoja eikä ole aidosti kiinnostunut toisen ihmisen todellisuudesta ja tavoitteista, paljastuu se intuitiivisen viestinnän kautta.
On hyvin vaikeaa teeskennellä omaavansa ”arvostavan silmän”. Vastapuoli vaistoaa hyvin helposti, jos toinen ei ole aidosti kiinnostunut hänen asioistaan ja tarpeistaan.
Voisimme ajatella, että tämä kunnioittava asenne on ilmentymämme omasta elämänfilosofiastamme.
Se sisältää dialogisen avoimen uteliaan asennoitumisemme todellisuuteen. Arvostava silmä on heijastusta samalla omista syvistä käsityksemme elämämme tarkoituksesta, arvoistamme ja uskomuksistamme.
Meidän on hyvä muistaa, että nämähän pohjimmiltaan ohjaavat omaa sosiaalista käyttäytymistämme. Arvostava silmä ei siis kohdistu ainoastaan potilaisiimme. Uskallan väittää että tämä silmä katselee samalla lailla jokaista ihmistä: hoitajiamme, kolleegoitamme ja kotimarkettimme kassaneitiä. Muistammehan muuten, että pelkäävän potilaan hoitamisessa koko tiimi on mukana. Mikään ei korvaa empaattista, taitavaa, hoitotilanteeseen aktiivisesti osallistuvaa hoitajaa…
Kuuntelu on toinen koomme. Potilasta täytyy kuunnella. Mitä sitten on kuuntelu? Kuuntelu sisältää ainakin kaksi varteenotettavaa seikkaa. Ensinnäkin kuuntelun avulla yritämme selvittää toisen ihmisen sanojen henkilökohtaisen merkityksen. Eli kuuntelu on aktiivista – se sisältää kysymyksiä, joilla haemme potilaan sanojen merkityksiä. Kuuntelu ei kuitenkaan ole päällepuhumista.
Usein kommunikaatio katkeaa turhanpäiväisiin väärinkäsityksiin. Olemme itse asiassa vastapuolen kanssa hyvinkin samaa mieltä asioista, mutta vuorovaikutus epäonnistuu siksi, että tarkoitamme samalla sanalla eri asoita. Siksi on hyvin tärkeää yrittää selvittää vastapuolen sanojen henkilökohtaisia merkityksiä eikä pitää itsestään selvänä, että sana merkitsee hänelle samaa asiaa kuin sinulle.
Toiseksi kuuntelu on aktiivista myös siinä mielessä, että potilaan sanoilla on merkitystä tulevaan muodostuvaan todellisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että otamme huomioon potilaan toiveet, odotukset ja tarpeet mahdollisuuksiemme mukaan ja sen mukaan ovatko potilaan toiveet realistisia ja toteuttamiskelpoisia varatun ajan suhteen. Oma väitteeni on, että liukuhihnamaisella kiireisellä esineellistävällä ihmisten hoitamistyylillä on
taipumusta luoda uusia pelkopotilaita vastaanotoillemme. Kuuntelu on myös sanattoman viestinnän”kuuntelua”, eli jatkuvaa potilaan ilmeiden, eleiden, ihonvärin jne. seurantaa.
Kannustaminen tulee kolmantena vaan ei vähäisimpänä. Me emme tee ihmeitä potilaillemme vaan potilaalla itsellään on olemassa voimavarat oman ongelmansa ratkaisemiseksi. Hän tietää ratkaisut ongelmiinsa. Suurin ongelma vain on, että hän ei tiedä että tietää. Meidän on vain kyettävä auttamaan terapeuttisella turvallisella ilmapiirillä vapauttamaan nämä piilevät voimavarat pelon voittamiseen.
Kannustamisen avulla tuomme esille kaikki ne pienet positiiviset muutokset, joita hoitotilanteessa tulee esille.
Kun huomaamme, että potilas on ollut suhteellisen rento muistamme kysyä häneltä, kuinka hoito on sujunut. Kun potilas uskaltaa kohdata pelkonsa, kannattaa potilasta kannustaa ja auttaa huomaamaan oma pärjäämisensä. Muistamme tuoda esiin hänen pienetkin edistysaskeleensa.
Mikään ei vakuuta potilasta enemmän kuin hänen itsensä sanomat positiiviset kommentit hoidon miellyttävästä sujumisesta. Meidän suuri tehtävämme on pelosta kärsivän potilaan kohdalla osoittaa hänen hoitoon liittyvät negatiiviset uskomuksensa vääriksi. Moni hoitoa pelkäävä kärsii häpeästä. Meidän on autettava häntä karkoittamaan tämä tunne!
Pelkäävän potilaan hoitamisen ydin: onnistunut vuorovaikutus
Yhteenvetona haluan painottaa, että onnistuneen hammashoitoa pelkäävän potilaan hoidon ytimenä on toimiva vuorovaikutussuhde. Onnistuneessa vuorovaikutuksessa ei pelkästään teorioiden hallinta riitä.
Hypoteesini on, että se on pikemminkin taidetta kuin tiedettä. Kuten taiteissa, myös vuorovaikutuksessa spontaanisuus, intuitio ja luovuus ovat osa onnistunutta vuorovaikutusta. Hammashoitopelkoisilla saattaa olla tiettyjä yleisiä yhteisiä piirteitä. Kuitenkin jokainen potilas on kokeva tunteva yksilö, jolla on oma pelkotarinansa eikä häneen voi soveltaa mitään yleispätevää formaattia. Myös vuorovaikutustaitoja on onneksi mahdollisuus harjoitella ja oppia. Toinen väitteeni on, että mitä paremmin opit tuntemaan itsesi – omat arvosi,
uskomuksesi ja käyttäytymismallisi – sitä paremmin opit tuntemaan myös muita
