Eu-näkymä sarjakuvatulevaisuuteen?

0
1753

Sarjakuvan ja -sarjakuvaseuran päätapahtumiin Helsingin kulttuurikaupunkivuonna 2000 kuului Ateneumissa nähty Brysselin sarjakuvakeskuksen kokoama näyttely Eilisen huomiset. Valitettavasti hanke valmisteltiin niin korkealla kansainvälisellä tasolla (ministeritasolla?), että Suomen sarjakuvaseura näyttää menettäneen hallinnan koko projektissa. Päälle kaatuivat vain rahan hankinta ja käytännön järjestelyt, muun muassa myöhässä toimitetun näyttelyluettelotekstin suomennuttaminen ja painattaminen – niin, Ateneumin kirjakaupassa oli näyttelyn loppuaikoina saatavissa kympin hintaan selventävä luetteloläpyskäkin!

Sinänsä näyttely oli siisti ja tyylikäs, tosin hiukan tylsä, samankokoisten planssien monotoniaa kun rikkoivat vain yksi diasarja, yksi elokuvaprojisio ja muutama pienoismalli tai sarjakuvahahmoihin perustuva veistos.

Kummallisin yksityiskohta oli viimeisen huoneen lukupöytä, parinkymmenen sentin korkeudelle sijoitettuun pyöreään pöytään noin 60 sentyin veijereilla kiinnitetyt sarjakuvajhulkaisut (suomeksi ja englanniksi), joiden lukeminen oli siis aikuisen mahdotonta suorittaa seisaaltaan, ellei ollut orangutangin pituiset kädet. Lattialla oli istuskelumattokin, mutta olivatko sarjat tarkoitettu lapsille (osan kansissa ainakin luki vain aikuisille).

Pöytä oli viimeisen planssin lähellä, jossa kaksi hermafrodiittia paritteli graafisen tarkasti kuvattuna.

Pöydälle oli sijoitettu kaksi poikkileikattua amerikkalaista sarjakuvahamoa (Hulk ja Spider-Man). Huone oli muutenkin jonkinlainen kaatoluokka, vähiten tekijöiden huomiota saanut ns. muiden osasto: italialaista, amerikkalaista ja japanilaista, kaikki ranskaksi tekstattuna.

Olisi voinut kuvitella, että kun sarjakuvaa kerrankin saadaan taidemusoon esille (Ateneumissa ensimmäisen kerran!), myös kotimaiset olisi huomattu. Suomalaisessa sarjakuvassa kun on scifiä ollut aina alusta lähtien (Professori Itikaisen tutkimusmatka), ja todellisia klassikoitakin on: Helismaan ja Hauhion Maan mies Marsissa, Veikko Savolaisen X-salaperäinen keksintö, Tove ja Lars Janssonin Muumipeikko ja marsilaiset, Muumipeikko ja aikakone.

No, on näkökulma muutenkin ahdas, sanoisinpä ranskalais-belgialainen, sillä ainoat originaalit ovat belgialaisilta (Jacobs, Hermann ja Schuiten). Pienoismallit perustuvat belgialaisten sarjakuviin (Jacobs ja Franquin), pienoisveistoksista yksi on ranskalaisen (Bilalin) ja kaksi amerikkalaisten hahmoja. Amerikkalaisten tekijöitä ei mainita (lienevät kaupallisesti myynnissä olevia, mutta niin kai on Bilalinkin).

Todellisista klassikoista puuttuu mm. Alex Raymond kokonaan (Flash Gordon). Fantasian ja tulevaisuuskuvien raja on vedetty tiukaksi, mutta toisaalta yhteiskunnallisen scifin raja on löysä, ja mukaan on hyväksytty jopa näyttelyluettelon ulkopuolelta Lewis Trondheim. Miksei sitten myös Matti Hagelbergin avaruushiiriä? Korneinta on, että näyttelyssä ei ole yhtään kuvaa Tintistä, joka sentään ennakoi kuulennonkin.

Onko Brysselin sarjakuvamuseolla nykyään vaikeuksia Hergén säätiön suuntaan?

Näyttelyn ensimmäisen kuvan (värikuva) piirtäjää ei mainittu missään. Muita suurennoksia oli yksi kutakin kolmea osastoa kohti, mutta lisäksi oli osasuurennos jostakin ruudusta (yksi Jacobs, yksi Hermann, yksi Schuiten). En tiedä, onko näyttelyn tarkoitus kiertää laajemminkin (ranskankielisissä maissa), mutta ainakaan aivan näihin tiloihin näyttelyä ei ollut suunniteltu: kakkososasto venyi kolmossalin puolelle (vaikka kakkosessa oli kokonaan tyhjäkin seinä). Viimeinen kaatoluokka jakautui kahteen tilaan.

Ensimmäisen ja toisen salin väliin oli viritetty diasarja, joka lähinnä vertasi sarjakuvan tulevaisuuskuvia tieteen toteuttamaan todellisuuteen. Vaihtonopeus oli vain niin hidas, ettei varmaan kukaan jaksanut koko sarjaa läpi katsoa.

Sen sijaan kakkossalin videokooste elokuvanäytteistä oli hyvin toimitettu, hauskojen ja tunnistettavien pätkien sillisalaatti ajallisesti anarkistisessa järjestyksessä, mm. MetropoliksestaTronin ja Apinoiden planeetan kautta Fifth Elementiin.

Pienoismalleja oli viisi Jacobsilta, kaksi Franquinilta, veistoshahmoja yksi Bilalilta ja kaksi amerikkalaista, Hulk ja Spider-Man. Varsinkin belgialaiset, Michel Aroutcheffin tekemät, olivat hienoja ja hauskoja, ja mukaan oli sijoitettu kopio sarjakuvaruudussa nähdystä piirroksesta.

Näyttelyssä oli neljä tekstiplanssia (sisältyvät näyttelyluetteloon) ja 96 kuvaplanssia jotka jakautuivat seuraavasti:

  • Sali 1: 41 planssia, joista 15 Jacobsin originaaleja, yhdessä teksti ranskaksi
  • Sali 2: 18 planssia, joista 8 Hermannin originaalia, yksi väreissä
  • Sali 3: 23 planssia, joista 7 Schuitenin originaalia, viisi väreissä
  • Sali 4: 14 planssia.

Eli yhteensä oli laserkopioina (planssilla kaksi yhdistettyä A 3 -kopiota) toteutettu valtaosa, 66 planssia. Koska kaikki tekstit sarjakuvissa olivat ranskaksi, ja planssiteksteissä ei ollut selostuksia, ainostaan tekijä- ja albuminimet sekä viitteet julkaisuvuosiin (Ranskassa!), pelkän näyttelyn katsoneelle tuskin kävivät laatijoiden tematiikat selväksi.

Luettelo myös poikkesi näyttelystä paitsi kuvien ripustusjärjestyksen, myös itse näytteiden suhteen: Teräsmiehenluetteloteksti puhuu eri sivusta kuin oli esillä (4 strippiä Siegel, Schuster ja Boring). Leen ja Ditkon toinen sivu on eri kuin luettelossa mainittu (9 eikä 31). Näyttelyluettelo mainitsee Hergén lisäksi Harvey Kurtzmannin, jolta ei ole näytettä näyttelyssä.

Kolmossalissa paspis peitti osan Valerian-sivusta, kolmossivuun venyvästä kakkososastosta jäi pois kaksi planssia (Altuna ja Varenne) ja ykkössalista yksi (Medjar & Benoit), ykkössalissa taas oli kaksi planssia, joita ei mainita luettelossa (Z comme Zorglub, 1961), ja Jacobsin albumin viimeinen sivu on ripustettu ennen kahta aiempaa. Sinänsä mielenkiintoista nähdä, kuinka teipit sekä päälle että taake kiinnitettyinä samoin kuin nurjan puolen huopakynämerkinnät ovat tuhonneet Jacobsinkin originaaleja. Lisäyksenä oli siis myös Lewis Trondheimin sivu Génèses apocaliptiques(l’Association, 2000).

Jos tässä kansainvälisessä näyttelyssä katsotaan tekijämaita, niin planssikohtaisesti tekijöiden / tekjijäryhmien jakauma oli musertava:

  • belgialaisia 44 planssia / 16 tekijäryhmää
  • ranskalaisia 21 planssia / 16 tekijäryhmää (mukana 1 lisätty, ei sisällä kahta poistettua planssia)
  • amerikkalaisia 10 planssia / 8 tekijäryhmää (Siegel/Schuster/Boring; Kane; Lee/Kirby 2; Kupperberg/Claremont; Lee/Ditko 2; Simon/Kirby; Eastman/Laird; Darrow/Miller)
  • italialaisia 2 (Tamburini & Liberatore: Ranxerox; Cadelo: Envie de chien)
  • japanilaisia 2 (Otomo: Akira 2, Shirow: Appleseed 1)
  • espanjalaisia 1 (Prado 3 planssia) – argentiinalaisia 1 (Altuna; luettelon toinen planssi ei mukana näyttelyssä)
  • englantilaisia 1 (Hampson: Dan Dare)

Lukupöydässä oli japanilaista Akiraa suomeksi ja englanniksi, japanilaista Appleseediä (2) englanniksi, belgialaisia Yoko Tsunoa ja Pikoa ja Fantasiaa Non Stopissa, Yokoa myös Likeltä, belgialainen Kuumetta Urbikandessa suomeksi, espanjalaista Pradoa suomeksi, belgialaista Jeremiahia (2) ja Largo Winchiä suomeksi (kaikki edellä Like), yksi Marvelin amerikkalainen Spider-Man Classics -lehti, Jacobsin Aikakone suomeksi (Jalava), Jantjetovin ja Jodorowskyn John Difool / Anarco Psychotiques ranskaksi, Ranxerox ja Hard Boiled suomeksi (Like).

Ranskalaisen kielialueen kulttuuri on paitsi omahyväistä, myös kovin tekstipainotteista, ja brysseliläiset ovat tässäkin ranskalaisempia kuin ranskalaiset, joten lopputulos on melkoisen tosikkomainen ja totinen. Hassua, sillä juuri belgialaisen Hergén scifi-kuviot ovat kovasti hilpeämpää luettavaa.

Toivottavasti nyt nähty näyttelyjen tilausmuoto (= Suomi maksaa, Bryssel tekee mitä haluaa), ei tule vakiintumaan. Suomalaisilla on paljon laajempi näkökulma ja joskus enemmän sanottavaakin kuin Euroopan napana itseään pitävillä Brysselin byrokraateilla.

LEAVE A REPLY

Please enter your comment!
Please enter your name here