Esports Vedonlyönti Ilman Rekisteröitymistä

0
1629

Kevään ja kesän aikana on tulossa paljon mielenkiintoisia kohteita esports vedonlyönnin kannalta. Kun pelit pelataan nykyään internetin välityksellä, on myös uusia turnauksia tullut kuin sieniä sateella.

Luonnollisesti jokainen meistä haluaa aina lyödä vetoa kotimaisen osaamisen puolesta. Siksi voit tutustua esimerkiksi parhaisiin kotimaisiin seuroihin ennen vetojen asettamista. Olemme kirjoittaneet niistä kattavan artikkelin, jossa näet kätevästi esittelyjä eri peleistä sekä seuroista, jotka ovat orientoituneet tiettyihin peleihin.

Juuri nyt kuumimmat pinnalla olevat nimet ovat HAVU, ENCE sekä OG. Kaikki kolme ovat varmasti tulleet tutuiksi Dota 2, League of Legends tai CS:GO -pelejä seuranneille katsojille.

Yleensä lähetyksiä katsoessa saattaa mieleen juolahtaa, että voisiko näistä peleistä myös lyödä vetoa. Vetojen asettaminen tuo tunnetusti peleihin mukavaa jännitystä, vaikka panokset olisivatkin pieniä.

Esimerkiksi Counter Strike Global Offensive -pelissä vetojen asettaminen tehtiin ennen pelin sisäisten esineiden avulla. Tässä ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että pelin omistaja, eli Valve, asetti pelin sisällä käytettäville tavaroille rajoituksia.

Käytännössä rajoitukset toimivat siten, että pelaajan piti aina odottaa 7 vuorokautta vedon päättymisestä, että palkinnoksi voitosta saadut tavarat vapautuivat uudelleen kiertoon.

Rajoitus ei välttämättä heti aluksi vaikuta pahalta, sillä pelaajat saivat silti tuotteensa. Suurimpana ongelmana oli kuitenkin se, että rajoitetuilla tavaroilla ei enää voinut asettaa uusia vetoja, eikä niitä myöskään voinut myydä, jolloin pelaajien varat pysyivät lukittuina.

Pelaaminen siirtyy yhä enemmän kasinoille ilman rekisteröitymistä

Kuvateksti: Arctic Invitational -turnaus toi CS:GO:n nimekkäät joukkueet pelaamaan Suomeen

Vetojen asettaminen on helppoa ja vaivatonta. Sen voi tehdä kätevästi esimerkiksi areenan lehtereiltä pelien seuraamisen lomassa. Esimerkiksi Artic Invitational -turnauksessa penkeillä näki paljon katsojia, jotka hurrasivat omia suosikkejaan voittoon. Varmasti myös osalla heistä oli vetoja asetettuna.

Juuri nyt näyttää siltä, että yhä useampi veto asetaan e-urheilun otteluihin pikakasinoiden kautta. Nettikasinot ilman tiliä tulivat korjaamaan juuri sitä ongelmaa, jonka 7 vuorokauden rajoitus aiheutti.

Kotiutustenkaan osalta pelaajien ei enää tarvitse tehdä ärsyttäviä myyntejä tuotteiden osalta. Tuntemattomille pelaajille tuotteiden antaminen ja sen jälkeen maksun odottaminen verkkopankkiin on erittäin turhauttavaa touhua.

Jos pelaat esimerkiksi pikakasinolla, saat rahasi ulos aina automaattisesti alle 5 minuutissa ilman kontaktia muihin ihmisiin. Näin säästät omaa ja muiden aikaasi, kun turhaan säätöön tai odotteluun ei kulu aikaa.

Näillä sivustoilla pelaajat pääsevät myös asettamaan vetonsa euroilla pelin sisäisten tuotteiden sijaista. Yksi toinen ongelma pelin sisäisten tuotteiden kanssa oli se, että niiden arvo saattoi heitellä viikon aikana huomattavasti. Olisihan se ärsyttävää, jos vedon voitettuasi kävisikin ilmi, että saatujen tuotteiden arvo on pienempi, kuin vetoa asetettaessa.

Onneksi nettikasinot ilman rekisteröintiä kykenevät ratkaisemaan myös tämän ongelman. Kun vedot asetetaan aina euroille, lukittuu myös niiden kerroin automaattisesti. Tämän jälkeen mahdollinen voitto maksetaan pelaajalle luvatun kertoimen mukaisesti, mikäli veto osuu.

Onko pelaaminen varmasti turvallista

Jos mietit sitä, että onko e-urheilu vetojen asettaminen varmasti turvallista, niin ei hätää. Yhä useampi legendaarinen vedonlyöntitoimisto on lähtenyt mukaan e-urheilu vedonlyöntiin.

Osa näistä toimijoista on kymmeniä vuosia vanhoja, joten voit olla varma siitä, että pelaaminen on turvallista valitsemallasi kasinolla.

Aikaisempina vuosina toimijoita löytyi oikeastaan vain pienien lisenssien alta, eikä vetojakaan ollut paljoa saatavilla. Jos esimerkiksi nyt tarkistat jonkin e-urheilu vedonlyöntitoimiston avoinna olevia kohteita, on niitä enemmän kuin jalkapallossa tai jääkiekossa yhteensä!

LEAVE A REPLY

Please enter your comment!
Please enter your name here